sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Pujottelutreenit jatkuvat toisen päivän ohjelmalla.

Laitan tänne Garretin treenipäivien mukaisesti näitä harjoittelupäivityksiä, eli edellinen postaus olisi tehty kokonaisuudessaan yhdessä päivässä, ja tämän päivityksen harjoitukset toisena päivänä. Me ei tosiaan pystytä noin tiukkaan aikatauluun, joten tehdään omaan tahtiimme.

4) Vaida paikkaa ja alustan tuntua! (ruoho/betoni/hiekka). Kepit klo 2-8 asennossa, muista palkintolinja (lähestymiskulma klo 3-10). Heitä lelu aina alakautta, käsi liikkeessä jo kun koira ohittaa pujottelulinjan.
Toteutus: Neljäs päivä. Toin portin yläpihalle nurmikolle. Noin 10 toistoa joista kolme-neljä kertaa Usva jäi joko makaamaan (olin kauempana portista) tai lähti kiertämään porttia. Portti ei siis varsinaisesti vielä vedä puoleensa. Viides päivä: noin 8 toistoa joista yksi meni vikaan lähinnä sen takia että heitin liian aikaisin namin. Nyt hakeutuu selkeästi portin välistä.

5) Lähestymiskulmien harjoittelu. Pyri siihen että voit pitää koiraa pannasta ja sillä on hinku keppien läpi! Ota silloin tällöin mukaan ohjaajan liike.
Toteutus: Viides päivä. Siirsin portin etupihan ajotielle. Noin 10 toistoa joista kolmisen epäonnistui. Pystyin kuitenkin pitämään pannasta kiinni ja Usvalla oli veto portille päin. Oma liike ei vaikuttanut suoritukseen.

6) Lisää etäisyyttä ja jatka lähestymiskulmien harjoittelua.
Toteutus: Kuudes päivä. Noin 10 toistoa joista nelisen epäonnistui (jolloin Usva ei lähtenyt hakemaan porttia). Välimatkaa ja kulmia oli huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Toinen sessio illemmalla. Nyt huomattavasti parempi innostus ja pystyin lähettämään kauempaakin ja avokulmaa noin 100 asteen kulmasta, umpikulmaa 90 asteesta. Noin 10 toistoa joista 80% onnistui, siirrytään siis huomenna uuteen vaiheeseen.

Hyppytreenejä ollaan tehty Vapun ohjeiden mukaan ponnarisarjalla jossa ristiokserit. Alkuun Usva meni hitaasti ja mietti selkeästi mitä siinä pitää tehdä, mutta nyt menee reippaasti mutta hyvällä rytmillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti