maanantai 13. kesäkuuta 2011

Lääh ja puuh!

Onpa hellettä pidellyt! Luulin jo että pikkukelpo on jotenkin sairas kun se on ollut niin rauhallinen (suorastaan flegmaattinen) mutta kun tänä aamuna asteita oli vain 13 astetta, löytyi tytöstä vanha vaihde (täysiiiiii) taas päälle. Huh!

Toisaalta oli hyvä että eilinen erkkariesiintyminen meni helteen johdosta rauhallisesti, ei yhtään ylimääräistä hötkyilyä, mutta ei kyllä sitten mitään esiintymiskipinääkään löytynyt. Tulos EH, ihan ok tulos siis noinkin keskenkasvuiselle yksilölle (vähän kaikkea pitäis tulla lisää, tyyppi ja turkki oli sentään excellent).

Vaikka blogi ammottaa päivitysten tyhjyyttä, ollaan me toki treenattu tokoa viikottain. Nyt alkaa huomata jopa edistystä, kaikissa liikkeissä (paitsi ehkä seuraamisessa) tuntuu että ollaan menty aimo harppauksin eteenpäin. Pohjatyöt on siis tehty kunnolla.

Agilitya ollaan aloiteltu erittäin rauhallisesti, ehkä kolme kertaa käyty kentällä (viimeisen kahden kuukauden aikana). Ei meitä ainakaan kiirehtimisestä voi syyttää... Takaakiertoa ja sylkkäriä ollaan nyt treenattu, putkea ehkä kerran ja hypythän tulee samalla kun käydään kerran kuussa Vapulla hyppytreeneissä. Keppien intensiivijakso two-by-two -metodilla pitäisi aloittaa tässä kesän aikana. Loput esteet voisi treenailla tässä kesän aikana niin josko sitten syksyllä pääsisi joihinkin ryhmiin vaikka treenaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti