Treenisuunnitelma
Maanantaista keskiviikkoon tein kaikkia kotiläksyjä vähintään kerran päivässä, ja sen jälkeen päätin pitää Usvalle parin päivän sulattelutauon kaikesta kouluttamisesta. Tänään käytiin sitten taas kotikentällä piipahtamassa agilityn merkeissä, ja koska Jari tuli Bugin kanssa myös treenaamaan, sain naksuteltua Usvalle häkissä rauhassa odottamista vaikka kentällä on samaan aikaan joku tekemässä vauhdikkaasti rataa.
Matto/alustalle meno -treenejä en ole tehnyt näköjään yhtään (onpa kätevä tuo minun apulistani), se pitääkin ottaa ensi viikolla työn alle. Leikkimistä on nyt tullut agilitytreenien yhteydessä aika paljonkin. Tasapainoilu sujuu jo aika hienosti sekä tasapainolaudalla että "kakkosnelosella". Huvikseni olen välillä tehnyt Usvalle jalkojen välistä pujottelua houkuttelemalla, ihan siitä syystä että tottuu tekemään ihan minussa kiinni juttuja (kelpie kun kuulemma työskentelee mieluummin kaukana). Tälläkään viikolla ei ole tullut sisälle yhtään pissoja (siis Usvalta, noista vanhemmista koirista en sano mitään...).
Hyppytreenejä tehtiin hallissa, kolme toistoa neljällä ponnarilla. Viimeinen meni Usvalla vähän rynnimiseksi (yritti kaiketi hypätä kaksi viimeistä yhtä aikaa), on mielenkiintoista nähdä mitä se tekee seuraavalla hyppytreenikerralla.
Tokoa on harjoiteltu sekä viikottaisella vuorollamme hallissa että kotona. Hallissa päästiin kuin päästiinkin sivistyneesti lähtemään ulos kun otin Usvan "nakkiseuraamiseen". Nenä nakissa se ei ehtinyt pahemmin sisään tuleville isoille koirille puhista.
Agilityssa olen pohdiskellut mm. omaa suhtautumistani siihen että pentu ei ole vielä "käsissä" (siis esim. istu paikoillaan odottamassa seuraavaa käskyä, tai lähde osoittamaani suuntaan suorittamaan tehtävää). Noh, Usvahan ON vasta viisi kuukautta, joten stressaaminen tästäkin asiasta on lähinnä naurettavaa. Huomasin kuitenkin itse aiheuttavani koiran "karkaamista" sillä että pelkäsin sen lähtevän omille teilleen. Liikuin siis treenatessa koko ajan itse epävarmasti ja nytkähtelevästi (ollen koko ajan valmis tarttumaan pannasta jos koira meinaa lähteä) jolloin koirakin (tietysti) teki samoin. Ensi kerralla täytyy yrittää pitää itsensä kurissa jotta koirallakin on mahdollisuus onnistua.
Miksi ihmeessä karkaamista pitää edes pelätä kun ollaan sentään kotipihalla, omalla aidatulla kentällä, ja Usva tulee takaisin luokse kun kutsuu (ellei sillä ole lelua suussa). Joka asiasta sitä pitää ongelmaa itselleen tehdäkin...
Samoin olen huomanut kerääväni stressiä niinkin mitättömästä asiasta kuin siitä että koulutusohjaajamme sanoi pentujen oppivan viikossa lähtemään takaakiertoon kolmen metrin päästä, ja Usva ei sitä todellakaan vielä tee (ei olla ehditty treenaamaan niin paljon että tuo olisi mahdollista, varsinkin kun treenikertamme ovat tyyliin 5 minuuttia hommia ja 30 minuuttia leikkiä). Ehdin treenikertamme aikana tekemään vain yhtä ohjausliikettä ehkä kerran molemmin puolin.
Ja näiden aatosten tullessa mieleen nauran samaan aikaan itselleni sitä että en ole yhdenkään aikaisemman koiran kanssa ollut näin järjestelmällinen koulutuksen suhteen ja ihan kelpoja agilitykoiria niistä on silti tullut. Nyt täytyy yrittää unohtaa kaikki "pitäisi osata" lauseet, puhdistaa oma pää häiritsevistä ajatuksista ja vain nauttia itse matkasta ja kaikesta positiivisesta mitä se tuo tullessaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäsiisteys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Vk 44, tokoa hallissa ja agilitya
Treenisuunnitelma
Keskiviikkona pääsimme ekaa kertaa vuokraamallemme hallivuorolle Veikkolaan. Mukavan tuntuinen halli jossa on varmasti mukava treenata talven pimeinä ja kylminä iltoina. Teimme hallissa ensin Vapun antamat ponnistusharjoitukset, sen jälkeen vähän tokoliikkeitä ja flatworkkia.
Kun olin lähtemässä hallista ja kannoin samalla ponnareita (5 kpl, eli aika kasa) ja yritin saada Usvaa ulko-ovelle, viereiselle kentälle alkoikin samalla valua muita koirakoita ja Usva sai kohtauksen. Siis alkoi haukkumaan sisääntuleville koirakoille. Oli pakko jättää ponnarit ja muut tavarat siihen ja viedä koira ensin autoon ja hakea tavarat vasta sitten. Jos olisin tajunut tehdä ulosmenon vaikka nakkiseuraamisella, ei ongelmia olisi luultavasti tullut. Noh, seuraavalla kerralla sitten tiedän paremmin.
Kotona olen ehtinyt treenaamaan noin kerran päivässä, eli ihan hyvin. Tasapainolautailu menee jo suht hyvin, Usva yrittää saada kaikki neljä jalkaa alustalle, ja pysyykin siinä tasapainoilemassa jo sekunnin-pari. Laudanpätkällä tasapainoillessa laudalle nousee jo aika hyvin kaikki jalat, tosin kestoa ei tässä ole vielä juurikaan.
Agilityn kotiläksyistä olen kontaktiharjoitusta tehnyt nyt joka kerta ruoan annon yhteydessä (eli kolme kertaa päivässä), pari kourallista annan siitä 2on2off maahan nokkaisuista, ja loppuruoan niin että harjoittelen paikallaoloa samalla (yritän kasvattaa välimatkaa koiraan ennen ruokakupin maahan laittamista).
Pissoja ei ole tainnut tulla tällä viikolla kertaakaan sisälle, jihuu!
Treenisuunnitelmaan piti tehdä lisäys sillä huomasin että harjoiteltavaa on nyt niin paljon ettei mun päässä pysy enää mitä kaikkea piti tehdä/olen jo tehnyt. Tästä syystä tein erikseen viikottaisen taulukon johon voin merkata kynällä viivan heti kun olen eri liikkeitä/temppuja tehnyt ja näin pysyä kärryillä siitä mitkä jutut ovat jääneet vähemmälle ja mitä pitäisi siten treenata enemmän.

Tunnisteet:
agility,
esteharjoittelu,
hyppytreenit,
sisäsiisteys,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
maanantai 1. marraskuuta 2010
Vk 43, Marin tokotreenejä
Treenisuunnitelma
This week I've been mostly... done nothing. Piti sitten järkätä tytölle Halloweensynttärit, ja sen myötä pikku puuhasteltavaa riitti koko viikolle niin että harjoittelu jäi aika minimaaliseksi.
Alkuviikosta tein pariin otteeseen tokotreenejä sekä alustalle menoa ja siellä pysymistä. Jätä-käskyä on nyt tullut harjoiteltua ihan normielämässä kun Usva käy hakemassa eteisestä esim. lasten lapasia tai hattuja. Todella hyvin se pudottaa heti mitä suussa sitten onkaan ja kääntyy katsomaan minua. Sitä mietin itsekseni että pitäisikö tuohon jotenkin saada kestoa (eli mikä kerran on jätetty, sitä ei toistekaan oteta), mutta koska sen opettaminen ei juuri nyt ole ykkösprioriteetti niin olen jättänyt tuon opettamisen ajatuksen asteelle.
Tasapainolauta on ollut tämän viikon hukassa (se löytyi juuri sohvan alta) joten sitä ei ole treenattu. Ajattelin tällä viikolla aloittaa kapealla laudalla kävelyn opettamisen (lauta siis lattialla), saas nähdä miten se edistyy.
Nyt Usva menee taas hyvin alustalla maahan vaikka edellisviikolla halusi enemmän istua.
Marin tokokerralla saatiin lupa sille ettei liikkeiden aikana vielä tarvitse nousta seisomaan vaan voidaan tehdä ne lattialla istuen. Tällöin ei tule myöskään turhaa steppailua. Uutena liikkeenä tuli istumisen paikallaoloa, jota treenataan niin että vedetään hihnasta kun koira istuu ja nami heti kun koira pistää vastaan. Tämä onnistuu kotona jo tosi hyvin, voin liikuskella Usvan edessä ja se istua jäpittää paikoillaan hihnan vetoa vastustaen. Tosin sivulle mennessä pitää muistaa että ollaan silloin pitävällä alustalla, muuten alkaa toinen etutassuista liikkua tukea etsien.
Sisäsiisteyden suhteen ainoa vahinko tuli eilen, sunnuntaina. Olin sitten maanantaina selkeästi tarkkaavaisempi tuon pissaamisen suhteen niin johan säästyttiin vahingoilta. Nyt alkaa jo näyttää tosi hyvältä, varmaan yksikään meidän koirista ei ole näin varhain osoittanut sisäsiisteyden merkkejä kuin Usva!

control unleashed,
luopumisharjoitukset,
sisäsiisteys,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Vk 42 yhteenveto, perustreenejä ja hyppyharjoitusten alkeet
Treenisuunnitelma
Mitäs me ollaan tehty...? Vähän enemmän kuin viime viikolla, ja ainakin sain päivitettyä tuota treenisuunnitelmaa niin että siirsin vetoleikkiä ja irti-käskyä parilla viikolla eteenpäin. Josko siinä vaiheessa olisi hampaiden vaihto jo siinä kuosissa että sitä voisi kunnolla harjoitella.
Uutena lisäsin irti-käskyn tilalle tasapainolaudalle menemisen, jota ollaankin nyt harjoiteltu jonkin verran. Usva hakeutuu laudalle hyvin, ja saa siihen hyvin kolme jalkaa, mutta neljännen jalan tuomisessa on vielä ongelmia sillä lauta keikkaa heti kun se neljäs jalka nousee maasta. Mutta harjoitellaan, harjoitellaan, eiköhän se siitä jonkin ajan kuluttua ala sujumaan.
Alustalle hakeutuminen ("matto") ja siellä pysyminen on edistynyt hyvin, tosin jostain syystä maahanmeno alustalla on vähentynyt, vaikka siitä saakin paremman palkan (nakki) kuin istumisesta (kuivamuona). Usva pysyy alustalla hyvin kunhan nakkia tulee säännöllisesti, nyt olen myös kävellyt alustan ympäri.
Tokoharjoituksia olen tehnyt muutaman kerran, ja aavistuksen olen ehkä ollut näkeväni edistystä seiso-istu liikkeessä. Namikäsi ei tarvitse enää olla ihan nenässä kiinni, vaan voin tehdä käsiliikkeen enemmän kaukokäskymäisesti ylöspäin viemällä. Sekä kaken (kaukokäskyjen) istuminen että maahanmeno onnistuu tällä hetkellä kylläkin vain kun olen itse polvillani maassa, sillä jos nousen ylös, tulee mukaan turhaa steppailua ja liikkumista, ja sitä en halua yhdistyvän liikkeeseen. Ehkä pitäisi opettaa nyt seisominen kunnolla niin jäisi nuo steppailut ehkä pois. Pitääkin kysäistä ensi viikolla Marilta.
Istuminen alkaa sujua käskystä, myös niin että olen koiraan selin. Jätä -käskyssä olen jo heitellyt liikkeestä (sekä minä että koira liikkuu) useamman namin lattialle (ja epähuomiossa koiran päähän, legendaarinen heittokäteni loistaa taas...) ja Usva jättää ne syömättä kun sanon "jätä". Nyt tätä pitäisi vielä yleistää eri ympäristöihin ja eri asioihin (vauvan tavaroihin jne.)
Tänään aloitimme ensimmäiset agilityyn tähtäävät harjoitukset, eli kävimme Vappu Alatalolla tekemässä pentuhyppyharjoituksia (+ luento aiheesta). Jatkamme käyntejä Vapulla noin 6-8 viikon välein ja harjoittelemme väliaikoina itseksemme noin kerran viikossa kotiläksyjä. Nyt ensimmäisellä kerralla teimme perusponnistusharjoitusta, eli ponnari siivekkeiden välissä sekä toinen ponnari neljän jalan päässä. Vappu oli namilautasen kanssa toisella puolella ja minä lähetin koiran ponnarien yli lautaselle. Teimme kaksi kolmen suorituksen sarjaa (välillä odotellen vuoroa) ja viimeisellä kerralla näytti jo olevan merkkejä siitä että Usva hieman mietti miten niiden ponnarien yli mennään, eikä vaan paahtanut sata lasissa suorinta tietä namilautaselle. Kotona saamme kokeilla tuon perusponnistusharjoituksen lisäksi kolmen-viiden ponnarin suoraa.
Tämän lisäksi saimme ekstratarjouksena oppia flatworkistä, eli miten koiraa opetetaan seuraamaan ohjaajaa sekä kulkemaan samalla vauhdilla & samaan suuntaan. Tällä kertaa keskityttiin enimmäkseen sekä suorissa linjoissa kävelyyn että vauhdin vaihteluun, ensi kerralla kuulemma katsotaan käännöksiä. Nyt hihna kiinnitettiin vyötäisille, jolloin molemmat kädet jäivät vapaaksi palkkaamaan koiraa. Aina kun koira kulki kivasti vieressä naksautin ja annoin namin, joten ei mennyt aikaakaan kun Usva kulki jo tosi nätisti, kummallakin puolella.
Kotiläksynä lisäksi lisää luopumisharjoituksia (jotka onneksi ovat jo sisältyneet treenisuunnitelmaan muutenkin) sekä leikkimistä niin että lelu on narussa kiinni (tätä lapset kyllä harrastavat joka ilta, mutta itse en ole leikkinyt narun päässä olevalla lelulla). Myös targettia (namilautasta) tulee vahvistaa.
Sisäsiisteyden osalta voisin kopioida edellisviikon statuksen. Mikäköhän siinä maanantaissa on vikana että silloin ne pissat todennäköisimmin tulevat (ja sinne pojan sänkyyn...).

naksuttelu,
sisäsiisteys,
temput,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
maanantai 18. lokakuuta 2010
Vk 41 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Viikko alkoi hyvin treenaamisen osalta. Keskiviikkoon asti treenasin vähintään kerran päivässä tokojuttuja sekä alustalle menoa ja siinä maahan menoa. Keskiviikon jälkeen olikin taas olevinaan niin kiire ettei ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä.
Sunnuntaina sentään oli onneksi hallilla luento koiran lihashuollosta, joten päätin viettää harvinaista kahdenkeskistä laatuaikaa Usvan kanssa siellä. Otin karva-alustan mukaan ja tavoitteena oli vaan saada Usva rauhoittumaan ja rentoutumaan siellä ihmisten keskellä. Onneksi luento oli kaksituntinen, sillä vasta puolentoista tunnin kuluttua Usva rauhoittui ja nukahti. Siihen asti se yritti väkisin keksiä tekemistä, milloin puremalla hihansuitani, tunkemalla kassiini, tai syömällä alustaa. Ensi kerralla otan puruluun mukaan, se voisi tepsiä rauhoittumiseen paremmin kuin nyt sille tarjoamani lelu (joka ei varsinaisesti rauhoittanut tilannetta...).
Itse hallikin oli hieman jännittävä ihan ensi alkuun kun se kaikui ja humisi. Mutta jännitys kesti varmaankin vain puolisen minuuttia, ja sen jälkeen Usva oli kuin kotonaan.
Vetoleikkejä en nyt ole tehnyt paljonkaan (ja juuri keksin sille syynkin, tässä se tulee:). Usvalla on juuri nyt hampaidenlähtö voimakkaimmillaan joten en halua että sen suuhun sattuu kun leikitään vetoleikkejä. Eikö ollutkin loistava syy jättää treenaamatta? Ja tällä tekosyyllä voin jättää myös tulevalla viikolla vetoleikit vähemmälle.
Alustalle hakeutuminen sujuu hyvin, ja Usva menee siinä jo maatekin, mutta yleensä niin että etujalat ovat alustan ulkopuolella. Haluan että koko koira on alustalla joten kriteerini kiristyy nyt siihen että etujalatkin ovat karvan päällä. Kestoa ei vielä juurikaan olla tehty, mutta viitisen sekunttia Usva kyllä jaksaa odotella palkkaa.
Keskiviikon tokotreeneissä sain Usvan yllättäen luokseni kesken leikin muiden pentujen kanssa. Uskon sen olleen vahingon joka tuskin toistuu. Mutta toiveikkaana pitää kokeilla uudestaan seuraavalla kerralla. Uutena CU-harjoituksena (Control Unleashed) otettiin "jätä" käskyä. Nami asetettiin jalan alle ja heti kun koira tarjosi jotain muuta kuin namin kaivamista, se palkittiin kädestä toisella namilla. Tämä onnistui hyvin sillä Usva tarjosi nopeasti oletuskäytöstään eli istumista ja katsekontaktia. Tästä kotona jatketaan sillä että namia laitetaan jalan viereen, sitten tiputetaan maahan eri korkeuksilta kunnes voidaan heittää kourallinen nameja koiran "naamalle" ja koira jättää ne rauhaan "jätä"-käskyllä.
Sisäsiisteyden tilannekatsaus kertoo seuraavaa: maanantaina pissat sohvalla, pojan sängyssä sekä pojan huoneessa. Tiistaina asennettiin muovit sekä pojan sänkyyn päiväpeiton alle että sohvan päällisen alle. Sen jälkeen ei vahinkoja.

luoksetulo,
luopumisharjoitukset,
naksuttelu,
sisäsiisteys,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Vk 40 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Tälle viikolle olikin kerääntynyt kaikki parin viikon takaiset menot (jotka jouduttiin peruuttamaan sairastelujen takia), joten yksinoloja on tullut Usvalle nyt enemmän kuin normaalisti. Yleensä jätän radion päälle ja annan siankorvan purtavaksi, mutta sitä en tiedä miten Usva käyttäytyy kun olemme poissa. Pitäisikin joskus jättää videokamera kuvaamaan.
Kun teemme lähtöä (otan toisia koiria sisälle takapihalta, ja laitan takaovea lukkoon) Usva yleensä alkaa vinkua ja selvästi olisi lähtemässä mukaan. Olen päättänyt yrittää olla huomioimatta tällaista käytöstä sekä tehdä lähtöä niin pitkään että Usva rauhoittuu. Tämä ei ole mikään ongelma sillä ovesta ei yleensä pääse kerralla ulos, milloin jää mitäkin kassia/pussukkaa/evästä/puhelinta/avaimia/vaatetta/lasta/tms. joita pitää tulla uudestaan hakemaan. Toisella ja kolmannella sisääntulokerralla Usva on yleensä jo rauhoittunut syömään possunkorvaansa joten ehkä se ei kauheasti poissaolostamme stressaannu.
Vetoleikkiä ja käsikosketusta kämmeneen (siis mitä? nyt vasta tajusin mitä tuossa taulukossa lukee, sehän pitäisi tietysti olla kuonokosketus kämmeneen, voi hyvää päivää...) ollaan harjoiteltu viimeviikkoiseen tapaan, kuonokosketusta enemmänkin sillä aina kun sisällä kutsun Usvan pois jostain touhusta (yleensä sohvalta pomppimasta Emmin päältä) pyydän sitä ensin koskettamaan kämmeneen ennenkuin annan namin. Tällä yritän (ehkä turhaan?) estää ketjutusta "pompin Emmin päällä - kutsu syömään nami".
Uutena tälle viikolle tuli alustan päälle hakeutuminen, käytössäni on karva-alusta jolle Usva hakeutuukin kivasti (vasta sisätiloissa harjoiteltu). Istuma-asento alustalle löytyi luontevasti ja nyt olen yrittänyt opettaa että alustalla mennään maahan. Tämä on selvästi hankalampaa, meinasin jo saada naksutettua sille "istun ja myyräloikkaan namikäteen" -käytöksen kun ajoitukseni oli "aavistuksen" pielessä. Asiaa hankaloittaa varmastikin se että istuminen tulee Usvalla nyt todella vahvasti ja se ettei maahanmenoa olla harjoiteltu juurikaan (lue=ollenkaan) naksulla (toko-osiossa tehtynä maahanmeno on enemmänkin totuttelua käsittelyyn). Pari kertaa sentään Usva on tarjonut maahanmenoa josta se on aina saanut jackpotin.
Tällä viikolla oli taas Marin opastettu tokokerta, jossa otettiin uutena sivulle vienti sekä luoksetulon juoksuosio. Usva loisti luoksetulossa ainoana joka lähes vähät välitti siitä että jäi Marin kanssa paikoilleen kun itse menin noin 20 metrin päähän odottelemaan josko neiti suvaitsisi huomata että mamma on muualla. Marin sanoin "se oli täällä aivan elämäänsä tyytyväinen". Hmpfh. Vasta kun pompin ylös alas Usva huomasi minutkin jolloin pystyin kutsumaan sitä luokse. Se tuli kyllä ihan vauhdikkaasti, ehkä hieman kaartaen. Marin kommentti siitä että hän jo huolestui onko meidän suhteessa jokin vialla jäi kuitenkin kytemään ja olen yrittänyt miettiä keinoja saada itseni mielenkiintoisemmaksi. Usvan itsenäisyys näkyy myös kun päästämme pennut leikkimään keskenään. Yleensä Usva on se joka johdattaa joukkion (tai osan joukkiosta) jonnekin tosi kauas ja kun kutsun sitä takaisin, saan luokseni kyllä yleensä kelpien, mutta en sitä omaa.
Kotona olen yrittänyt pitää yllä porttistakulkemisharjoittelua, köllimistä sekä kutsuharjoittelua uudella käskysanalla. Sen lisäksi tuli toinen rokotus (tuskin huomasi), pesu (miten se löytääkään kaikki omituisemmat kieriskelyn kohteet, tällä kertaa joku hämäräperäinnen keltainen sienikasa) ja kynsien leikkaus.
Koska hommaa ei selkeästi ole ollut riittävästi, aloitin myös alas-käskyn opettelun naksulla. Hop-käskyllä sohvalle ja siitä alas-käskyllä lattialle. Ensin palkkasin molemmissa päissä, sen jälkeen enää lattialla. Tällä hetkellä toimii yllättävän hyvin.
Aloitin myös istu-käskyn (eri kuin toko-osiossa tehtävä kaukokäskyn istuminen jolle annoin käskyksi "peppu") opettelun, ja koska se tulee Usvalta lähes luonnostaan, liitin vain käskysanan. Tosin ärsykekontrolliin en ole sitä vielä saanut.
Pöydälle ei Usva ole enää kiipeillyt, pari kertaa olen jättänyt ansan vetämään, mutta ei ole mennyt lankaan. Kuono kyllä joskus tulee pöydän reunalle, mutta siitä Usvan saa yleensä pois uudella alas-käskyllä. Jihuu!
Sisäsiisteys on edistynyt niin että ainoa pissa jonka olen löytänyt oli pojan huoneen sängyllä. Mikä ihme vetää Usvan pissaamaan siihen sängylle? Olin juuri ajatellut viedä Usvan ulos kun huomasin sen olevan taas pojan huoneessa (poika: enseminäollut!) ja sängyssä märän läikän. En tietty voi olla aivan varma oliko läikkä koiran vai pojan jättämä, mutta tuskinpa kaksivuotias osaa ajatella "pissasin sänkyyn, päästänpä koiran huoneeseen niin minua ei syytetä siitä". Vai voiko? Noh, joka tapauksessa se oli ainoa kerta joten tällä viikolla ollaan päästy helpolla sisäsiisteyden suhteen.

rokotus,
sisäsiisteys,
temput,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
varastelu,
yhteenveto
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Vk 36 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Heh, tuntuu että joka yhteenveto alkaa sillä että kerron ettei oikein mitään olla ehditty tekemään. Kuten tälläkin kertaa. Lasten sairastelu on taas haukannut aimo osan niistäkin lyhyistä hetkistä jotka olisi voinut käyttää koiran koulutukseen. Mutta saapahan pentukin vähän välttämätöntä taukoa jonka aikana voi työstää oppimiaan asioita mielessään.
Tällä viikolla ollaan tehty näitä juttuja:
- Hihnassa kulkeminen (Lyhyitä pätkiä, ei autotiellä laisinkaan).
- Mukana seuraaminen & rentoutuminen eri ympäristöissä (Ei tehty ollenkaan)
- Rauhoittuminen (Pari-kolme kertaa.)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu & seiso-maahan -liike, nakkiseuraaminen tokokouluttajan läsnäollessa.
- Kynsien leikkaus (sujuu hyvin, nakkipalkka noin joka toisella kynnellä)
- Autoajelu & häkissä oleminen (Hiljaista henkilöautossa, puruluu aina häkissä.)
- Luopuminen (Sitteristä/vauvasta & makuuhuoneen ovelle pysähtyminen, sujuu suht hyvin.)
- Yksin oleminen (muutamia tunteja yksin).
Sisäsiisteydessä on nyt tapahtunut läpimurto, Usva osaa "pyytää" ulos! Tai pyytää ja pyytää, mutta palloilee hermostuneen oloisena ulko-oven luona. En vielä oleta että sisälle ei tulisi vahinkoja (vaikken nyt kyllä muista onko tällä viikolla tullut yhtään...?), mutta selvää edistystä siis on tapahtunut!
Olen muutaman kerran ottanut uutta luoksetuloa huutamalla "kelpiiii" ja palkkaamalla leikillä narulelun kanssa. Huuto näyttää tehoavan ainakin häiriöttömässä ympäristössä, pitää vielä treenata eri ympäristöissä.

lauantai 11. syyskuuta 2010
Vk 35 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Tän kerran yhteenveto on näin päivän etuajassa sillä huomenna olen koko päivän kisoissa töissä enkä todennäköisesti ehdi päivittämään blogia. Usva tulee kyllä mukaan häkkiin totuttelemaan kisailmapiiriin.
Mitään erityistä ei olla tälläkään viikolla ehditty tekemään, rauhoittumisharjoitukset sentään sain aloitettua. Kauppareissulla Usva oli mukana niin että kulki autossa mukana (ihanaa ettei enää ole liian kuuma jättää koiraa autoon!) jotta tulisi myös kokemusta siitä ettei ihan aina matkata jonnekin tosi kivaan paikkaan.
Vanhoja asioita (luvan odottaminen, vartalon koskettelua ja taputtelua) kerrataan aina sopivassa välissä jokapäiväisessä elämässä, muuten treenisuunnitelman status on seuraava:
- Hihnassa kulkeminen (Käytiin sama lenkki kuin viime viikolla, nyt ei huristelevat autot aiheuttaneet enää yhtään alkujännitystä. Ihmisten ja pyöräilijöiden ohittaminen meni myös paremmin kun pysähdyin ja iskin kourallisen nakkeja nenän eteen. Kun nakit oli syöty, oli kulkijatkin jo menneet ohi.)
- Mukana seuraaminen (Ei tehty ollenkaan)
- Rauhoittuminen (Ehdin ehkä kolme-neljä kertaa bongaamaan Usvan niin rauhallisessa mielentilassa että saatiin aloitettua tämän harjoittelu.)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu & seiso-maahan -liike, nakkiseuraaminen.
- Tolppaan kiinnitettynä odottaminen (kävelin noin viiden metrin säteellä, ei rauhoitu odottamaan vielä)
- Kynsien leikkaus (sujuu hyvin, nakkipalkka noin joka toisella kynnellä)
- Autoajelu & häkissä oleminen (Hiljaista henkilöautossa, puruluu aina häkissä.)
- Luopuminen (Sitteristä/vauvasta & makuuhuoneen ovelle pysähtyminen, nyt on tapahtunut selvä edistyminen sillä Usva jättää vauvan sitterissä aika hyvin rauhaan, sekä pysähtyy satunnaisesti itse makuuhuoneen ovelle kun olen itse menossa sinne.)
- Yksin oleminen (Viime viikolla taisi Usva olla ekaa kertaa yksin (eli ei ihmisiä talossa, muut koirat kyllä) pari tuntia. Jätin radion päälle ja laitoin possunkorvan pureskeltavaksi. Sama tällä viikolla).
Sisäsiisteys on samalla mallilla kuin ennenkin, tosin eilen huomasin (kun pidin ovet ulos takapihalle auki) että Usva kyllä hakeutuu ulos pissalle ja kakalle jos sillä on mahdollisuus siihen. Harmi vaan että nyt alkaa olla niin kylmät ilmat ettei oven auki pitäminen oikein onnistu.
Nimi luoksetulossa on kyllä nyt menettänyt tehoaan, pitää keksiä joku kutsu jota käytän vain silloin kun se on oikeasti tarpeen (eikä lapsia ole kuuntelemassa). Kelpo? Kelmi?

autoilu,
hihnakävely,
luoksetulo,
luopumisharjoitukset,
sisäsiisteys,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
maanantai 6. syyskuuta 2010
vk 35 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Tällä viikolla on tuntunut olevan jokseenkin kiire (vaikkei kyllä normaalia enempää tapahtumia ole ollut, liekö sitten vauvan herään-öisin-neljä-kertaa -kausi ole vienyt puhtia niin ettei ole "ehtinyt"...)
Vanhoja asioita kerrataan jokapäiväisessä elämässä:
- Luvan odottaminen (Istuu odottamaan 3-6 sek.)
- Vartalon kosketus, sively & taputtelu (Tää jäi kyllä aika vähiin tällä viikolla.)
- Hihnassa kulkeminen (Käytiin vilkasliikenteisen kadun varrella. Meni tosi hyvin, alussa vähän ihmetteli hurjaa menoa. Ihmisten ohittaminen on aika hankalaa, jokaista pitäis päästä katsomaan.)
- Mukana seuraaminen (Ei tehty juurikaan, ehkä noin kerran-pari.)
- Rentoutuminen (En ehtinyt yhtään, siirsinkin tämän seuraavalle viikolle.)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu & seiso-maahn -liike käsin manipuloiden, nakkiseuraaminen.)
- Tolppaan kiinnitettynä odottaminen (kävelin noin viiden metrin säteellä, ei rauhoitu odottamaan vielä)
- Rokotus (ei edes huomanut piikkiä, oli hyvin pöydällä ja odotushuoneessa)
- Autoajelu & häkissä oleminen (Hiljaista henkilöautossa, puruluu aina häkissä.)
- Metsäkävely (Pysyi hyvin mukana vaikka mentiin kauheaa ryteikköä.)
Mattojen poisviennin jälkeen ollaan palauduttu pariin vahinkoon viikon aikana. Kyllä sen huomaa että heti kun mielessä käy "pitäisi viedä pentu ulos" niin se on myös tehtävä, muuten on jo liian myöhäistä.

häkkitreenit,
rokotus,
sisäsiisteys,
tokotreenit,
treenisuunnitelma,
yhteenveto
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Vk 34 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Jotain sitä ehdittiin tällä viikollakin tekemään...
Tietty vanhoja juttuja:
- Luvan odottaminen (Istuu odottamaan 3-6 sek.)
- Vartalon kosketus, sively & taputtelu (Lisäsin niskanahasta kiinni ottamisen ennakointina tulevalle rokotukselle.)
- Hihnassa kulkeminen (Käytiin suht rauhallisella lähiökadulla. Eka ajoneuvo oli kuorma-auto, joka jännitti ainakin minua, joten heitin auton lähestyessä kourallisen nameja maahan. Ohitus meni suht. ok, tosin en ehtinyt nähdä oliko pieni ryntäys auton perään vai sitä karkuun. Seuraava auto oli henkilöauto, jonka aikana samat jutut. Sitten meni pyöräilijä huimaa vauhtia, ja sen perään Usva olisi kyllä lähtenyt. Pitää ottaa harjoittelun alle.)
- Mukana seuraaminen (Kulkee hyvin ilman häiriötä, häiriönä mummin naapurin mäyris aidantakana haukkumassa, kulki silti hyvin, tosin otin vain lyhyen matkan.)
- Rentoutuminen (Maanantain tokotreeneissä rentoutui hyvin, sen jälkeen en ole ehtinyt juuri tuota treenailla.)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu liike käsin manipuloiden, nakkiseuraaminen. Uutena seiso-maahan liike, jossa pitää muistaa että toistojen määrä on 2, kolmas menee jo steppailuksi.
- Panta kaulaan (Usva työntää hyvin pään pannan läpi.)
- Kynsien leikkaus (meni hyvin kissankuivamuonan voimalla)
- Autoajelu (Hiljaista henkilöautossa, vitisee hieman alkumatkasta matkailuautossa.)
- Häkissä olemista rauhassa (Nyt on ollut hiljaista, tosin matkailuauton häkissä josta ei näe ulos, kuuluu välillä protestointia).
- Vauvasta/sitteristä luopuminen (Muutaman kerran vain olen tehnyt, joten ei juuri edistystä)
- Metsäkävely (Pysyi hyvin mukana, tosin toisella kerralla meidät yllätti raekuuro ja ukkoskuuro.)
- Matkailuautossa yöpyminen (Meni tosi hyvin, yön aikana ei yhtään vitinää.)
Nyt on tullut vähän takapakkia sisäsiisteydessä kun tuotiin matot takaisin lattialle eikä tähän asti pitänyt rytmi ruoan jälkeisestä tarpeiden tekemisestä enää välttämättä toimikaan (kakka ei tulekaan heti ulos mentyä). Matto on siis nyt uudestaan pesussa ja yritetään ensi viikolla uusin voimin.

sunnuntai 22. elokuuta 2010
Vk 33 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Viikko on ollut todella kiireinen joten olen saanut harjoiteltua ehkä noin kerran päivässä.
Taas kerrattiin vanhoja juttuja:
- Nimi (Lisäsin nimen yhteyteen sen että juoksen poispäin, tällä tavalla olen saanut luoksetuloon hieman vauhtia)
- Katsekontakti (Olen erityisesti palkannut mukana kulkemisessa siitä että Usva kulkee lähellä katsoen silmiini.)
- Luvan odottaminen (Istuu odottamaan häkin oven aukaisua kun laitan käteni häkin ovelle. Odotusaika vapautukseen tällä hetkellä noin 1-4 sek. Sama ruokakupilla, istuu odottamaan että laitan kupin maahan noin puoli sekuntia. Ovien ja porttien edessä pitää myös istua ennen läpikulkua.)
- Vartalon kosketus, sively & taputtelu (Aina kun pentu on sylissä, sivelen sitä päästä häntään ja hieron korvia & leukoja. Tokoliikkeet myös vahvistavat vartalon koskettelua.)
- Hihnassa kulkeminen (Kulkee hyvin ilman häiriöitä, häiriöiden kanssa tulee vielä rimpuilua.)
- Mukana kulkeminen (Kulkee hyvin ilman häiriötä, häiriöiden kanssa en ole vielä kokeillut.)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu liike käsin manipuloiden, nakkiseuraaminen. Kaikki sujuvat kohtuullisesti.
- Panta kaulaan (pidän pantaa käsissäni ja Usvan tulee pistää päänsä siitä läpi. Aika hyvin tulee jo pää läpi, eikä panta jää leukojen väliin.)
- Kynsien leikkaus (meni hyvin nakkien voimalla)
- Autoajelu (Sen jälkeen kun annoin puruluun aina alkumatkasta, on ollut hiljaista.)
- Häkissä olemista rauhassa (saattaa ulvoa autohäkissä odotellessaan).
- Vauvasta/sitteristä luopuminen (Nyt saattaa jo istua rauhassa matkasängyn vieressä vauvaa katsellen (eikä raastaen sängyn verkkoa), josta aina palkkaan. Myös sitteriharjoitukset sujuvat hyvin, tosin en ole vielä laittanut vauvaa lattialle ilman että olisin samalla kouluttanut Usvaa.)
- Uiminen (Sattui tipahtamaan uima-altaaseen, ui rauhallisesti hyvällä tekniikalla.)
- Suihku (Pulahduksen jälkeen möyriminen mullassa aiheutti suihkupakon, ei se siitä pitänyt mutta sieti kyllä.)
- Yöpyminen vieraassa paikassa (Mummilassa yö meni aivan samaan kaavaan kuin kotonakin, siis todella hyvin.)
Vielä on tullut pari pissaa sisälle (lähinnä silloin kun Jari on päästänyt koiraa ulos eikä ole tajunut kantaa sitä pihalle). Mummilassakaan (la-su) ei tullut yhtään pissaa sisälle . Nyt tuntuu jopa siltä että "pissalle" kehoituksesta on jo jotain hajua...

sunnuntai 15. elokuuta 2010
Vk 32 yhteenveto
Treenisuunnitelma
Toisella viikolla Usva on ollut selkeästi enemmän hereillä ja nukkunut päivisin vähemmän. Yöt ovat olleet erittäin rauhallisia, Usva menee viimeisen ruoan jälkeen nukkumaan noin klo 22 ja kuuden maissa se pitää päästää pissalle. Sen jälkeen uudestaan nukkumaan ja sitten kaikkien päivä alkaakin aamupalalla kahdeksan maissa.
Enimmäkseen viikolla kerrattiin vanhoja juttuja:
- Nimi (Reagoi nimeen hyvin. Lasten luota tosin vaatiin muutaman kutsun ennenkuin malttaa tulla.)
- Katsekontakti (Ei olla erikseen harjoiteltu, mutta kutsun jälkeen sillä on tapana tulla eteeni istumaan ja katsomaan silmiin.)
- Luvan odottaminen (Istuu odottamaan häkin oven aukaisua kun laitan käteni häkin ovelle. Odotusaika vapautukseen tällä hetkellä noin 1-4 sek. Sama ruokakupilla, istuu odottamaan että laitan kupin maahan, nyt pitää istua niin pitkään että kuppi on oikeasti maassa ennenkuin vapautan syömään.)
- Vartalon kosketus, sively & taputtelu (Aina kun pentu on sylissä, sivelen sitä päästä häntään ja hieron korvia & leukoja. Tokoliikkeet myös vahvistavat vartalon koskettelua.)
- Luokse tuleminen (Olen lisänyt nimen jälkeen tule-käskyn)
Näiden lisäksi tuli tehtyä:
- Tottelevaisuustehtävät eli sivulle vieminen, seiso-istu liike käsin manipuloiden, nakkiseuraaminen. Kaikki sujuvat kohtuullisesti.
- Panta kaulaan (pidän pantaa käsissäni ja Usvan tulee pistää päänsä siitä läpi, tällä hetkellä yhtä paljon menee panta suuhun kuin kaulaankin)
- Kynsien leikkaus (meni hyvin nakkien voimalla)
- Autoajelu (nyt kuului sekä tulo- että menosuuntaan mennessä vitinää. Pitää varmaan heittää Usvalle joku puruluu matkan ajaksi.)
- Häkissä olemista rauhassa (saattaa ulvoa autohäkissä odotellessaan).
- Makkarin ovella odottaminen (koirat eivät periaatteessa (vaikka ne sieltä joskus löytääkin...) saa mennä meidän makkariimme, joten Usvalle on alettu opettaa kynnykselle pysähtymistä. Pari naksusessiota takana, ei ylitä kynnystä kun on juuri sessio meneillään, mutta pennun muisti on lyhyt joten ei toimi vielä normielämässä.)
- Vauvasta/sitteristä luopuminen (mikä onkaan kivempaa kuin loikata vauvan päälle sitteriin syömään/nuolemaan sen nenää... Ikävä kyllä vauva ei ole aina samaa mieltä joten olen aloittanut luopumisharjoitukset vauvasta/sitteristä. Usva istuu kivasti sitterin viereen silloin kun on taas ensin muistutettu että mikä homman nimi olikaan. Vielä en ole laskenut sitteriä lattialle ilman että olisi ollut kyse koulutuksesta.)
Sisäsiisteys on edennyt hyvin, olisiko viikon aikana pari kertaa tullut pissa sisälle.

torstai 5. elokuuta 2010
Rankkaa reenausta
...no ei sentään. Mut tänään on aloitettu naksuun ehdollistaminen, joka kyllä meinasi mennä riehumiseksi ja kupin kanssa leikkimiseksi. Luoksetulo/nimi tarkoittaa tällä hetkellä samaa asiaa ja heti nimensä kuultuaan Usva kääntyy katsomaan mistä kutsu tuli ja lähtee luokse. Tällä hetkellä kuljenkin taskut täynnään minimininakinpaloja, toivottavasti ne ei unohdu taskuihin...
Kynnet leikattiin eilen, myös nakin voimalla, ja se meni ihan kivasti. Häkistä ulospääsy tapahtuu heti kun Usva istuu, ja sen Usva tajusi melkein välittömästi. (Aina kun Usva alkaa osoittaa väsymisen merkkejä, laitan sen häkkiin nukkumaan jotta se saa olla lapsilta rauhassa ilman että joudun itse seisomaan vieressä koko ajan vahtina.)
Viime yö ei mennyt ihan niin loistavasti kuin edellinen, päästin Usvan ulos noin kolmen ja viiden-kuuden maissa ja sitten seiskalta noustiinkin jo ylös.
Sisälle on tullut vain kerran kakka kun en tajunut pentua viedä heti purutikun syömisen jälkeen ulos. Pissa on tullut aina ulos, jihuu!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)