sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kolmannet hyppytreenit


Näin väsynyt oli pieni treenaaja kolmansien hyppytreenien jälkeen. Tällä kertaa olikin haastetta ihan riittävästi kelpiepennun aivoille, sillä sen lisäksi että harjoittelimme alustavasti oikean laukka-askeleen löytymistä, oli Vappu tehnyt meille erilaisia harjoittelupisteitä odotusaikaa varten. Ensin me Usvan kanssa harjoittelimme flatworkkia, ja siinä tuppasin kumartumaan liikaa koiran päälle tai kääntämään hartialinjaa koiraa kohti. Pitää siis yrittää muistaa pysyä suorassa ja hartialinja kulkusuuntaan. Pitää myöskin häivyttää käsiä sekä alkaa tekemään vauhdinmuutoksia. Ihan lyhyesti harjoittelimme myös valssin käännöstä.

Seuraavaksi menimme miniminikeinupisteeseen, jossa ponnarin päälle oli asetettu noin metrin mittainen kontaktiharjoittelupätkä. Siinä kokeiltiin aristaako koira liikkuvaa alustaa ja laudasta kuuluvaa ääntä. Tätähän me ollaan tehty kotonakin joten siinä ei ollut ongelmia. Pitää vaan muistaa itse laittaa nami laudan pinnalle, eikä antaa koiralle suuhun, jotta saadaan koiran asentoa suuntautumaan alemmas.

Kolmanneksi päästiinkin itse hyppyharjoitteeseen, kolme hyppyä diagonaalisesti aseteltuna. Usva hieman haki hyvältä tuntuvaa laukkaa (vaihtoi laukan hyppyjen keskellä). Toiseen suuntaan tehtynä piti laukan, mutta väsyi lelupalkkaan (jota olin käyttänyt tähän asti) joten vaihdettiin namiin. Itseni pitää muistaa antaa koiran tehdä työ, sillä kun lähdin kerran liian aikaisin koiran mukaan, tuli Usva kesken pois.

Seuraavaksi päästiin tasapainotyynyn luokse, ja tätäkin ollaan tehty kotona joten Usva asetteli itsensä muutaman naksukerran jälkeen tyynyn päälle istumaan. Viimeinen harjoituspiste oli n. 20x30 kokoinen "laatikko" jolla sai tehdä mitä vaan, ja ehdinkin vain muutaman kerran vahvistaa tässä nenäkosketusta ennenkuin pidettiin tauko (jonka jälkeen Vappu katsasti jokaisen senhetkisen flatwork-tason ja antoi palautetta).

Yllättävää oli että tällä kertaa Usva selkeästi väsyi (pisti siis maaten ja loikoili hallin lattialla), pitihän sen koko ajan ajatella ankarasti. Pitää pitää tulevaisuutta varten mielessä, jos täytyy saada se joskus väsymään suht nopeasti...

...niin kenen peitto se olikaan...?


Maistuisikohan tuo korva hyvältä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti